Suomalaisuuden lähteillä k-marketissa

Tällä viikolla vietettiin itsenäisyyspäivää, joka on ulkosuomalaisellekin tietysti nostalgisuudessaan tärkeä päivä. Se on myös yksi niistä juhlapyhistä, joiden viettoa ja merkitystä ulkosuomalainen äiti mieluusti korostaisi myös paikallisen arjen pyörteissä eläville lapsilleen. Vähän vaikeaa meinasi kuitenkin olla myydä lapsille näitä itsenäisyysjuhlarituaaleja, kun samana päivänä vietetään sattumalta paikallista juhlaa, jossa pukki tuo lapsille lahjoja ovista ja ikkunoista aamusta iltaan. Saksassa 6.12. on Pyhän Nikolauksen päivä, ja menemättä tässä kulttuuriperinnöllisiin taustoihin sen enempää, käytännössä meillä päin laitetaan edellisenä iltana ulko-oven taakse kaikille kengät, joihin sitten yön aikana ilmestyy lahjoja ja karkkia vanhemmilta ja naapureilta  Nikolaus-pukilta. Pukki bongattiin myös lasten päiväkodilla ja koulullekin oli jätetty säkillinen lahjoja. Melkein viisi vuotta Saksassa asuneena täytyy vielä todeta, että nythän nämä Nikolaus-rituaalitkin menevät meidän mamu-perheelläkin jo rutiinilla ja intoa puhkuen, mutta muistelisin, että kolme vuotta siinä meni, ennen kuin integraatiomme oli edennyt siihen pisteeseen, että myös meidän perheen lapset saivat lahjoja jo kuuluisana joulukuun kuudentena päivänä. 

15391084_746985182116377_6346742788713994068_n

Omat ajatukset olivat tietenkin Nikolauksen lisäksi itsenäisyyspäivässä ja suomalaisuudessa, ja sinnikkäästi yritin lapsille kertoa mikä päivä tämä oikein on ja miksi sitä juhlitaan ja kenen ansiosta jne. Yle Areenasta löytyi sopivan lyhyitä mutta kattavia dokkareitakin aiheesta. On tietenkin todella tärkeää, että sota-ajat ja veteraanien ansiot eivät unohdu sukupolvien saatossa, mutta siitä näkökulmasta, että yrittää lapsille selittää kotimaan itsenäisyyden juhlintaa ja sen merkitystä nykypäivänä, ja näille lapsille itselleen mahdollisimman kiinnostavalla tavalla vieläpä, niin varsin sotapainotteisena itsenäisyyspäiväteema kyllä Suomen mediassa toistuu. Siis ottaen huomioon että Suomella on itsenäisyyttä takana kaikkiaan jo kunnioitettavat 99 tapahtumarikasta vuotta, joten se pääasiassa sotavuosiin keskittyminen on hieman haastavaa selittää pienille lapsille, joiden kanssa haluaa kuitenkin yhdessä juhlia itsenäisyyttä ja sitä Suomea jonka he tuntevat. Mutta siinä vaiheessa, kun katsoimme sieltä Yle Areenasta linnan juhlia koko perheen voimin kippistämällä samalla samppanjaa ja hello kitty -kuohuviiniä 99 vuotta täyttäneen itsenäisen Suomen kunniaksi, perhemme 5-vuotiaallakin välähti: ”nyt mä vasta tajusin, että itsenäisyyspäivä ei tarkoitakaan sitä, että kaikki pitää tehdä itse”.

20161208_084414-1

Vaikka suomalaisen itsenäisyyspäivän vietto ei varsinaisesti mennyt kuin kuumille kiville lasteni kohdalla, arjessa heidän sisäinen suomalaisuutensa pulpahtelee pintaan joskus yllättävillä tavoilla. Sama 5-vuotias esimerkiksi toivoi joulupukilta omaa saunaa ja kertoi vähän yllättäen ikävöivänsä Suomesta erityisesti mummulan lähellä olevaa k-marketia. Suomalainen sauna ja ruokakaupat tuttuine tuotteineen, no niitähän minäkin kaipaan! Suorastaan suomalaisuuden ytimeen tämä lähes koko ikänsä Saksassa asunut tyttömme pääsi, kun olimme ajelemassa kauppakeskuksesta kotiin hauskan, kahdenkeskeisen shoppailuillan päätteeksi. Takapenkillä uusien kimaltavien joulukoristeiden keskellä ja pränikkä pörröneule päällään hän huokaisi ajatuksissaan syvään: ”Mökillä on kyllä niiin ihanaa kun kuuluu pelkästään joutsenten laulua ja järven pulputusta.”

20161208_094455

Tällä viikolla myös sää on Ulmissa muistuttanut suomalaisuudesta, kun olemme saaneet nauttia tutun valkeista ja huurteisista talvimaisemista kylminä pakkasaamuina Ulmille niin tyypillisen sumun ja usvan sijaan. Kuvat on otettu eilen Tonavan rannasta ja kotimäeltä. Tonavan kautta voimmekin vielä lopuksi palata sujuvasti linnan juhliin, joissa perinteisesti on kuultu valssatessa ja kanssavalssaajia vahingossa töniessä Straussin Tonava kaunoinen, kuten moni ehkä muistaa. No tänä vuonna ei kuultu, mutta elävästi on myös jäänyt mieleen sama hittibiisi anopin ja appiukon autoradiossa niin ikään valkeana ja huurteisena pakkasaamuna melkein viisi vuotta sitten, kun olimme perheen kanssa matkalla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää ja kohti uusia seikkailuja Tonavan rannoilla pelkkä menolippu matkassa. Autuaan tietämättöminä Nikolaus-pukeista ja k-marketti-ikävöinneistä.

Mainokset

Me suomikoululaiset

Tänään alkoi Ulmin suomalaisen kielikoulun syyslukukausi. Suomi-koulu on kuulunut perheemme viikkorutiineihin siitä lähtien kun muutimme Saksaan, joten olimme lasten kanssa tänäänkin paikalla. Ulmissa asuu aika paljon suomalaisia ja Suomi-koulussakin on tällä hetkellä kolmisenkymmentä oppilasta ja lisäksi muskari alle 3-vuotiaille vanhempineen. Kokoonnumme aina kerran viikossa kahden oppitunnin ajaksi, ja ainakin meidän lapsille tuo on todella tärkeä harrastus, jossa yhdistyy sekä huvi että hyöty. Suomi-koulussa opitaan tuntemaan suomalaista kulttuuria, ylläpidetään kirjallista ja suullista kielitaitoa sekä leikkien että opiskellen ja mikä tärkeintä, lapset (ja aikuiset!) saavat kavereita, joiden kanssa saa puhua täällä Saksassakin vaihteeksi omalla äidinkielellä.

Meillä Ulmissa Suomi-koulun ympärille on myös kehittynyt tiivis, tärkeä ja aikaansaava yhteisö. Joka on tietysti avoin kaikille kohderyhmään kuuluville, ja uusia perheitä tuleekin koko ajan mukaan. Oikein harmittaa, että nyt kun itsellä ei ole enää muskari-ikäistä lasta, ei ole enää veruketta mennä joka viikko kahvittelemaan ja höpöttelemään (niin ja tietysti laulamaan!) kaikkien kivojen ulkosuomalaisten äitien/isien kanssa  Niinpä toimin nyt itse Suomi-koulussa opettajana taas vuoden tauon jälkeen, ja nyt opetan 3-4-vuotiaita, jotka asuvat Ulmin seudulla ja joiden isä tai äiti tai molemmat vanhemmat ovat suomalaisia. Hauskaa oli huomata tänään heti ensimmäisellä kerralla, että ujommillakin lapsilla oli lopulta paljon asiaa opettajalle, kun se suomenkielinen sanainen arkku saatiin auki. Omista lapsistani nuorimmainen on samaisessa pienten ryhmässä, keskimmäinen eskarissa ja isoin alaluokkalaisten ryhmässä. Lisäksi koulussa on isompien koululaisten ryhmä.

Suomi-koulu ei tietenkään ole mikään meidän ulmilaisten oma juttu, vaan Suomi-koulujahan on ympäri maailmaa jo yli sata. Toiminnan tärkeys on ymmärretty hyvin Suomessakin, ja iso osa koulujen rahoituksesta tulee opetushallituksen ja Suomi-seuran kautta Suomen valtiolta. Ihan hyvä sijoitus sekä Suomen tulevaisuuteen että Suomen edustukseen maailmalla! Toivottavasti rahoitus ei kauheasti koulutuksen budjettileikkauksista kärsi jatkossakaan.

Saksa on tietysti tärkeä Suomi-koulumaa, kun suomalaisia on täällä niin paljon. Kouluja on tällä hetkellä vajaa kolmisenkymmentä ja koulujen toiminnan tukena meillä on Saksan Suomi-koulujen neuvosto, joka järjestää mm. jokavuotisen koulutusviikonlopun opettajille yhdessä saksalaisista Suomi-koulukaupungeista. Tänä vuonna koulutus oli viime viikonloppuna Düsseldorfissa, ja tietysti lähdin mukaan, kun tilaisuus tarjoutui! Odotukset olivat korkealla edellisen, Augsburgissa käymäni koulutuksen jälkeen ja todella ammattitaitoiset kouluttajat oli saatu taaskin paikalle Suomesta ja Sveitsistä asti. Nyt pää on täynnä uusia ideoita opetukseen ja tuikitärkeää tietoa mm. ensiavusta. Eikä se Düsseldorf kaupunkinakaan lainkaan hullumpi ollut, ihan erilainen kuin pieni (Düsseliin verrattuna) ja pittoreski Ulm, mutta ihastuin!

20160918_145513-1
Reinin joki ja Düsseldorfin tv-torni
20160917_103628
Reinillä oli hieman ruuhkaa, tuolla rahdataan rekannuppeja.
20160917_110916
Kaupungin ytimessä Königsalleella ehdittiin myös piipahtaa.
20160917_234153
Medienhafenin alueen ennakkoluulotonta arkkitehtuuria jokiristeilyn näkökulmasta.
20160917_114432
Lampailla on tässä kaupungissa tärkeä tehtävä kaupungin työntekijöinä.

 

 

20160917_105357.jpg
Koulutuspäivien lisäksi Düsseldorfissa vietettiin myös Kiina-päiviä.

20160917_234245

Omasta puolestani voin siis suositella kaikille kynnelle kykeneville niin Suomi-koulua kuin Düsseldorfiakin!

Tervetuloa Saksaan

Ei liene yllätys, että pidemmäksi venähtänyt blogitauko johtuu loma-ajasta ja meidän(kin) kohdalla matkasta Suomeen. Oltiin reissussa viisi viikkoa, joka oli niin täynnä jälleennäkemisen riemua, että palautuminen arkeen täällä vähän kauempana otti taas muutaman päivän. En taas matkan jälkeen tiedä onko tässä mitään järkeä asua näin kaukana lasten isovanhemmista ja serkuista ja kummeista jne., mutta niin se vaan on, että koti on täällä ja erityisesti lapset kokivat matkalla kaiken hauskuuden lisäksi myös kovaa koti-ikävää, ikävästä tänne Ulmiin. Ulkosuomalaisten ikuinen dilemma: kun on kerran lähtenyt, koko loppuelämänsä saa ikävöidä joka tapauksessa jonnekin, ja sille ei voi mitään.

Oma ikäväni Suomeen puolestaan on helpottanut viikon aikana kummasti, kun lämpötilat ovat kohonneet 30 asteeseen ja kesä onkin tullut takaisin. Ihan kun oltaisiin tultu tropiikkiin! Hellevaatteille ollaan saatu siis vihdoin käyttöä ja ulkona todella on kuuma aamusta iltaan ja illasta aamuun. Kävimme viime viikolla mm. isossa maauimalassa uimassa ja nauttimassa auringosta.

20160909_175159

20160909_175917

Arkeen palaamiseen on liittynyt myös uutta ihmeteltävää, kun 5-vuotiaastamme tuli erittäin innokas eskarilainen (tosiasiassa isoa eroa kindergarteniin ei kyllä ole) ja kuopus puolestaan täytti loman aikana kolme vuotta joten sai heti aluksi juhlia kindergartenissa syntymäpäiviä. Tarjottavaksi veimme päivänsankarin toiveesta pretzeleitä, ja tarkkaan harkittu asukokonaisuus koostui Suomessa lahjaksi saaduista mekosta, kaulaketjusta ja rannekorusta. Kauniin tytön sijaan julkisuuteen pääsee nyt kuitenkin vain ne pretzelit.

20160908_081644

Ensi viikolla arkeen siirtymisessä on vuorossa esikoisen koulun alku. Helteistä huolimatta Saksassa askartelu- ja toimistotarvikekaupat (joita on paljon) ovat tällä hetkellä tupaten täynnä pieniä ja isoja koululaisia vanhempineen koulusta saatujen pitkien tarvikelistojen kanssa. Koululaisten on hankittava itse kynien ja kumien lisäksi kymmentä eri sorttia tarkkaan valikoituja vihkoja erikokoisine ruutuineen ja viivoineen, kansiot, muovitaskut, paperit, kartongit, sakset, liimat, vahavärit, vesivärit, alustat, jne. jne. Me tosin pääsemme helpolla, kun listaan kuului pääasiassa vain erilaisia kyniä ja värejä, ja todella poikkeuksellisesti ihana opettaja ostaa kollektiivisesti ne muut tarvikkeet ja me vanhemmat vain maksamme rahat näistä opettajan omalle tilille. Että näin, tervetuloa Saksaan!

Internationales Fest

Pari viikkoa sitten osallistuin Ulmin keskustassa  suosittuun tapahtumaan, joka saa vuodesta toiseen uteliaat kaupunkilaiset aina yhtä innokkaasti liikkeelle. Tosiaan, monenlaisia suosittuja tapahtumia kyllä järjestetään tässä kaupungissa harva se viikko kiireeseen asti, mutta palaan tähän olleeseen ja menneeseen tapahtumaan, Internationales Festiin, koska se on tästä kansainvälisestä näkökulmasta katsottuna erityisen kiinnostava, ja koska Suomi oli näissä kekkereissä varsin innokkaasti edustettuna!

DSC_0057
Kuva: Marcus Pohl

Yhdellä Ulmin keskustan toriaukiosta järjestettävillä festeillä on eri maiden ständejä, jossa voi tutustua kyseisen maan tuotteisiin, ruokiin, ihmisiin jne. Festiin kuuluu myös oheistapahtumia, kuten kaupungin keskustaa kiertävä karnevaalikulkue, mutta vuosi vuodelta tapahtuma on muuttunut yhä enemmän kansainvälisen street food -festivaalin suuntaan. Eniten ihmisiä kiinnostaa ständeillä myytävä ruoka. Tarjolla onkin aikamoinen kattaus erimaalaisten keittiöiden antimia, ja yhteistä niille on se, että kaikki on tuoretta, itse tehtyä ja edullista, hyvää ruokaa. Tai noh, meidän Suomi-ständin vieressä oli toisella puolella Kuuban ja toisella puolella Perun ständit, joiden molempien päätuote (=ainoa tuote) oli tujut drinkit, mitenköhän suomalaisilla katufestareilla onnistuisi… Sulassa sovussa ja yhtä suosittuja olivat meidän kaikkien tuotteet, ja suomalaiset karjalanpiirakat, korvapuusit, graavilohet ja kalakeitot taidettiin itse asiassa myydä loppuun ennen kuubalaisia rommeja.

DSC_0006.JPG
Kuva: Marcus Pohl

Itse söin lounaaksi serbialaisen erikoisuuden, Pljeskavican, joka oli erittäin hyvää ja täyttävää, näytti pitakebabilta mutta maistui erilaiselta, ja sisälsi lihaa ja mausteita ja hmmm, oli hyvää, muuta en tiedä!

20160616_152829

Mutta tein minä siellä festeillä muutakin kun söin tuhtia ruokaa, join niitä autenttisia drinkkejä ja kuuntelin iloisia kansanmusiikkiesityksiä. Olin mukana edustamassa Suomea täkäläisen Saksalais-suomalaisen seuran eli DFG:n (Deutsch-Finnische Gesellschaft) järjestämällä ständillä, ja meillä oli kertakaikkiaan niin hauskaa, ja Suomesta kiinnostuneita saksalaisia ja ties minkämaalaisia riitti jatkuvasti jonoksi asti, että parin tunnin sijaan melkein koko päivähän ja iltakin siellä vierähti, kun en malttanut kotiin lähteä. Suomella on niin hyvä maine, että aina on ilo kertoa kaikille kiinnostuneille Suomesta ja kuunnella innokkaita selostuksia, kuinka kenenkäkin naapurin serkun vaimo on myös kerran käynyt Suomessa jossain, ei kuitenkaan Helsingissä, mutta tiedäthän varmaan sen, ööö, J:lla alkavan kaupungin jossain Kittilän ja Kirkkonummen välillä. Oli miten oli, Suomella riittää Saksassa faneja, ja mitä ilmeisemmin nyt myös suomalaisella ruokakulttuurilla, sellainen kuhina kävi tiskillä.

Loppuun vielä parit kännykkäräpsyt ja tietenkin suuret kiitokset DFG:lle päivästä!

20160616_152629

20160616_152444

20160604_152130-1

Alkuvihellys

Yksi hauskimmista ulkosuomalaisuuden sivutuotteista on tuplamäärä hauskoja juhlaperinteitä, yhteisöllisiä traditioita ja maille tärkeitä tapahtumia. Siitä huolimatta, että kyseessä on niinkin samankaltaiset maat kuin Suomi ja Saksa. Useimmitenhan tarkoitan tällä laskiaispullia, vappumunkkeja tai Runebergin torttuja sekä Glühweinia, parsakauden satoa tai muita paikallisia perinneherkkuja, mutta otetaanpa nyt vaikka tämä urheilu. Me suomalaiset olemme vasta toipumassa jääkiekon maailmanmestaruuskisojen aiheuttamasta henkisestä krapulasta hillittömän, tuhansien kilometrien päähän Suomesta välittyneen jääkiekkohuuman jälkeen, kun alkaa the jalkapallon EM-kisat. Tai siis Die Europameisterschaft.

En tiedä miten onnistuisin sanallisesti kuvaamaan teille sitä mittakaavaa, jossa tätä jalkapalloelämää ympärillämme juuri nyt eletään. Ja koska tämä on Tonava raikaa -blogin ensimmäinen, ja hyvinkin lyhyellä varoitusajalla päästäni pullahtanut teksti, ei järkevää kuvamateriaaliakaan ole tähän hätään saatavilla. Mutta jos otetaan se suomalainen jääkiekkohuuma ja lisätään siihen vielä noin 75 miljoonaa kannattajaa lisää lyömään pökköä pesään, niin kyllähän siinä aika kuumat oltavat voi uskoa olevan. Sen lisäksi, että niin media kuin arkiset kohtaamisetkin täyttyvät jalkapalloaiheista, liikenteessä liehuu autoihin kiinnityt Saksan liput, kaupat pullistelevat fanituotteita ja julkisia live-katsomorakennelmia nousee joka kaupungin ja pikkukylän toreille. Ekaluokkalainen tyttäreni ei suostuisi enää lähtemään koululta kotiin, kun koulun jälkeen kokoonnutaan pihalle vaihtelemaan Neuerin ja Götzen kuvia.

Paikalliset kaverit kertovat ajoista, jolloin yhtä innokas fanitus ei ollut ok. Ei siitä ole kauaa, kun historia on aiheuttanut tässä maassa niin paljon häpeää, ettei kansallistunnuksia ole liehuteltu eikä Mannschaftia patriotismin nimissä huudeltu, ainakaan ilman paheksuntaa. Juuri nyt hengenkohotus ja yhteen hiileen puhaltaminen tulee ihan tarpeeseen. Ulmissakin, joka ei nyt välttämättä ole se Saksan kansainvälisimpänä metropolina tunnettu kaupunki, asukkaista lähes 40 % on meitä maahanmuuttajataustaisia. Muualta tulleiden osuuden kasvaessa ei ennakkoluuloilta ja ristiriidoilta ole vältytty tässäkään maassa, joten ei siitä yhteishengen kannalta ainakaan haittaa ole, että juuri nyt me suomalaiset, saksalaiset, turkkilaiset, syyrialaiset jne. täällä Saksassa heiluttelemme yhdessä samanvärisiä lippuja.

Niin saksalaistunut en kuitenkaan itse vielä ole, että sentään pitäisin jalkapalloa jääkiekkoa jännempänä lajina! Mutta parhaan palkinnon, tai ainakin sen hopeamitalin ulkosuomalaisuudesta saa, kun ottaa ilon irti mahdollisuudesta osallistua molempien kotimaiden traditioihin.

Tervetuloa seurailemaan uutta blogiani!