Hyvää joulua joulumarkkinoilta ja Christkindiltä

Nyt on kaikki valmiina joulun viettoon, talo on hiljainen, kynttilät palaa ja glühwein höyryää kupissa. Mutta jotta totuus ei unohtusi, tänäkin vuonna ensimmäinen joululomapäivä meidän perheessä on jouluaatto, joten huomenna aattoaamuna edessä on vielä stressaava siirtymä Suomeen, jonne menemme pitkästä aikaa joulun viettoon. Onneksi lento kestää vain sen pari tuntia, viime vuonna istuin jouluaattona kahdeksan tuntia Budapestin-junassa…

Ja jatketaan joulumarkkinateemalla: toivotan kaikille lukijoille oikein hyvää ja rauhallista joulua näiden joulumarkkinakuvien myötä! Jo viime kirjoituksessani toin esiin, kuinka tärkeitä joulumarkkinat saksalaisille ovat. Siihen ei ole voinut edes Berliinin-tapahtumat kaikessa järkyttävyydessään vaikuttaa, päin vastoin, ja ainakaan näin etäällä tapahtumapaikasta kukaan ei halua antaa terroritekojen vaikuttaa joulumarkkinoihin ja -tapahtumiin. Kävin vielä viimeisenä iltana naapurini kanssa Ulmin joulumarkkinoilla, ja väkeä tuntui olevan ennätyspaljon liikkeellä.

Eli terveisiä Ulmin joulumarkkinoilta ja mukavia joulun pyhiä! Itselläni alkoi juuri ihan oikea kahden viikon vuosiloma, jolloin en aio koko konetta avata, mukavia lomapäiviä  vaan kaikille muillekin!

20161216_163823

20161216_16405020161216_163953

20161221_193819

20161216_163735

20161216_16322720161216_16331020161220_10571120161220_184317

20161220_11070020161220_11060420161220_11050120161220_110347-120161220_104611

PS. Edellisessä postauksessa mainitsemani Jeesus-lapsi muuten todellakin vastasi lasten kirjeisiin postikortilla ja lähetti paljon terveisiä taivaasta ja lupasi tuoda jouluaattona kaikille paljon lahjoja! Miten minä tämänkin niille selitän?! Nikolaukseen, joulupukkiin, tonttuihin  ja jumalaan lapset kuulemma uskovat, mutta tämä pikku-Jeesus menee jo vaikeaksi.

Pienemmät ja söpömmät joulumarkkinat

Ainakin oman Facebookkini ja Instagramini mukaan näyttäisi olevan yksi asia joka tällä hetkellä yhdistää koko Eurooppaa: joulumarkkinat. Omat tapansa on joka maalla ja kaupungillakin, ja somen kautta on voinut seurailla joulumarkkinoita eri puolilla Saksaa ja koko Eurooppaa, nyt jo Suomessakin.  Saksassa lähes jokaisessa kaupungissa tai kaupunginosassa taitaa olla omat perinteiset joulumarkkinansa, joissa toistuu samat maut, tuoksut, tapahtumat ja traditiot vuodesta toiseen. Kaikki eivät tykkää markkinoiden ruuhkista ja hulinoista, ja meidänkin perheeltä löytyy kyllä laidasta laitaan kokemuksia… Tänä vuonna on tullut käytyä joulumarkkinoilla jo kymmenisen kertaa, ja voin kertoa, että onnistunein kerta ei ollut se, kun oltiin Ulmin jättimarkkinoilla seurustelemassa miehen kollegoiden kanssa kolmen lapsen kanssa after-work-aikaan… Tärkeintä onkin löytää ne omaan makuun parhaiten sopivat markkinat, päästä sinne sopivan (rauhallisena) ajankohtana ja oikeanlaisella kokoonpanolla. Ja saksalainen sääntö numero yksi, ensin rentouttava mukillinen glühwein-kojulla, ja sitten vasta markkinakierrokselle!

Ulmissa on tosiaan isot markkinat, mutta olen edelleen niin tohkeissani pienemmistä, rauhallisemmista ja omalla tavallaan myös tunnelmallisemmista Biberachin joulumarkkinoista, että kirjoitanpa nyt niistä. Kävimme Biberachissa perheen kanssa, junalla mentiin ja matka kesti parikymmentä minuuttia. Tästä mentiin sisälle, eli ensivaikutelmassa ei valittamista:

20161210_155312

Nimeltään markkinat oli Christkindles-Markt eikä Weihnachtsmarkt kuten Ulmissa, ja paikallinen suosikkijuomakin oli eri, täällä Glühweinin sijaan ihmiset näyttivät juovan eniten kuumaa, mausteista omenasiideriä. Kylkiäisenä erittäin saksalaiseen tyyliin tulista feuerwurst-grillimakkaraa ja hmm, ”napostelulihaa”. Herkulliset omenakanelivohvelit syötiin myös, ihan toimiva idea laittaa vohvelitaikinan joukkoon vähän omenasosetta. Perinteiseen tapaan myös paahdettuja manteleita, pähkinöitä ja kastanjoita sekä suklaakuorrutteisia hedelmiä oli toki myös tarjolla.

20161210_191351

20161210_141804

20161210_19231920161210_192122

Lapset tykkäsivät pienestäkin karusellista ja saksalaisille joulumarkkinoille tyypillisestä seimiasetelmasta lampaineen, aaseineen ja viisaine miehineen, mutta hauskinta oli mökissä, jossa sai kirjoittaa kirjeen markkinoille nimensäkin antaneelle Christkindille. Kerroinhan jo aiemmin siitä, miten 6.12. jo saksalaislapset saavat lahjoja Nikolaus-pukilta. No eihän hauskuus tietenkään siihen jää vaan jouluna tulee enkelinsiipinen Jeesus-lapsi, Christkind, tuomaan lahjoja. Saksassa ei ole niin yhtenäisiä jouluperinteitä kuin meillä Suomessa, joten joihinkin perheisiin tulee joulupukki, Weihnachtsmann, mutta meidän ehkä keskivertoa konservatiivisimmilla seudulla taas lasten odotuksen kohteena on usein se Jeesus-lapsi. En olekaan tiennyt, että tälle Jeesukselle voi lähettää myös lahjatoivekirjeen, joten tokihan tällaiseen tilaisuuteen tartuimme, kirjeet hartaudella kirjoitimme ja paikan päällä postitimme, ja vastauskin luvattiin kotiin postitse lähettää. Odotan vastausta suurella mielenkiinnolla.

20161210_191754

20161210_191539

20161210_151026

Muuten nämä markkinat menivät kaunista kaupunkia ihastellessa, auringonpaisteesta nauttiessa, orkesteria kuunnellessa ja joulutunnelmaa fiilistellessä. Touhua ja tekemistä on Ulmin markkinoilla lapsillekin enemmän, mutta tämä ihanan leppoisa ja rento joulutunnelma näillä Biberachin kauniilla joulumarkkinoilla teki kyllä vaikutuksen, minkä ansiosta koko perhe viihtyi. Olkoon joulun odotus mahdollisimman leppoisaa ja rentoa muutenkin!

20161210_145900

20161210_185108

20161210_141728

20161210_191317

20161210_140413

20161210_154446

Juhannus joulukoristekaapissa

 

Saksassa ei  juhannusta vietetä, mutta siitä huolimatta oma juhannusviikonloppuni oli touhua täynnä. Juhannusaattona selailin kaiholla Instagramia ja Facebookia, jotka täyttyivät idyllisistä kesäkuvista suomalaisilta kesämökeiltä koivuineen ja kokkoineen. Meidän perheessä perjantai oli tavallisen tylsä arkipäivä, mutta ei me kyllä juhannustunnelmia pakoon päästy täällä kotonakaan. Sää oli aivan mahtava, ja siitähän nautittiin heti kuin mahdollista, sillä koska tahansa voi olla kesän viimeinen päivä, vai mitä? Joten kukkamekko päälle, mimosaa lasiin, lapset uimaan ja hyvää juhannusta.

20160624_160322

Juhannusaamun lauantaina sarastaessa olin jo pakannut termarillisen kahvia käsilaukkuun ja ajanut arkisen aamureittini koululle. Tällä kertaa vuorossa oli siivoustalkoot. Neljä tuntia siinä vierähti, mutta eihän sitä voi lähteä juhannuksen viettoon, ennen kuin joulukoristekaappi on järjestyksessä ja sisäkengät naulakoilla (sen viikonlopun ajan) järjestyksessä. Kahvipaussilla eräs isä siinä manaili kuljetusfirmansa ongelmia Ruotsissa edellisenä päivänä, juhannusaattona. Kun ei ollutkaan kukaan ollut autoa vastassa, vastaanottajalla ovet lukossa ja kaikki väki kotona tai mökillä juomassa! Hyvin oli tieto pohjoismaalaisesta keskikesän juhlakulttuurista siis kantautunut.

Juhlakulttuuri oli kuitenkin siltä osin maltillisempaa, kun iltapäivällä suuntasimme perheen kanssa suomalaisille juhannusjuhlille kauniseen Friedrichsaun puistoon. Ohjelmassa oli grillaamista, jalkapalloilua, pyöräilyä, puissa kiipeilyä, mölkkyä, hyvästä ruuasta nauttimista sekä hauskassa seurassa juoruamista. Suomen lippu liehui ja grilli tirisi suorastaan hiostavan kuumassa säässä. Puisto on Tonavan rannalla, ja pääsimme myös kannustamaan  samaan aikaan käynnissä olleiden, varsin vauhdikkaiden ja äänekkäiden Drachenboot-venekisojen tiimejä.

20160625_145121

20160625_152100

20160625_205053

20160625_205146

Kisoista puheenolleen, sunnuntaina jalkapallon EM-kisoissa oli vuorossa Saksan peli jo alkuillasta, joten mieheni lähti paikallisen kaverinsa kanssa katsomaan sitä tuohon oman kylän aukiolle, jossa näytetään kaikki Saksan pelit livenä screeniltä.  Tässä kylällä näitä pieniä (verratuna keskustan live screeneihin) tapahtumia organisoi kaupunginosamme seurakunta, joka kerää samalla rahaa uutta seurakuntataloa varten. Ei taida näillä hinnoilla ihan kisat riittää seurakuntatalon rakennuskustannusten kattamiseen, mutta apuhan se on pienikin apu…

IMG-20160626-WA0023

IMG-20160626-WA0021

IMG-20160626-WA0024

No eihän se koko juhannus siis siellä joulukoristekaapissa sentään kulunut, ja ihan hyvä sekoitus saatiin taas molempien maidemme tapoja. Ylihuomenna keskiviikkona saammekin vieraaksemme ystäväperheen Suomesta, joten blogissa on seuraavaksi luvassa todennäköisesti turistimaista turinointia ainakin Saksan Legolandista ja Itävallan Lermoosista.

Internationales Fest

Pari viikkoa sitten osallistuin Ulmin keskustassa  suosittuun tapahtumaan, joka saa vuodesta toiseen uteliaat kaupunkilaiset aina yhtä innokkaasti liikkeelle. Tosiaan, monenlaisia suosittuja tapahtumia kyllä järjestetään tässä kaupungissa harva se viikko kiireeseen asti, mutta palaan tähän olleeseen ja menneeseen tapahtumaan, Internationales Festiin, koska se on tästä kansainvälisestä näkökulmasta katsottuna erityisen kiinnostava, ja koska Suomi oli näissä kekkereissä varsin innokkaasti edustettuna!

DSC_0057
Kuva: Marcus Pohl

Yhdellä Ulmin keskustan toriaukiosta järjestettävillä festeillä on eri maiden ständejä, jossa voi tutustua kyseisen maan tuotteisiin, ruokiin, ihmisiin jne. Festiin kuuluu myös oheistapahtumia, kuten kaupungin keskustaa kiertävä karnevaalikulkue, mutta vuosi vuodelta tapahtuma on muuttunut yhä enemmän kansainvälisen street food -festivaalin suuntaan. Eniten ihmisiä kiinnostaa ständeillä myytävä ruoka. Tarjolla onkin aikamoinen kattaus erimaalaisten keittiöiden antimia, ja yhteistä niille on se, että kaikki on tuoretta, itse tehtyä ja edullista, hyvää ruokaa. Tai noh, meidän Suomi-ständin vieressä oli toisella puolella Kuuban ja toisella puolella Perun ständit, joiden molempien päätuote (=ainoa tuote) oli tujut drinkit, mitenköhän suomalaisilla katufestareilla onnistuisi… Sulassa sovussa ja yhtä suosittuja olivat meidän kaikkien tuotteet, ja suomalaiset karjalanpiirakat, korvapuusit, graavilohet ja kalakeitot taidettiin itse asiassa myydä loppuun ennen kuubalaisia rommeja.

DSC_0006.JPG
Kuva: Marcus Pohl

Itse söin lounaaksi serbialaisen erikoisuuden, Pljeskavican, joka oli erittäin hyvää ja täyttävää, näytti pitakebabilta mutta maistui erilaiselta, ja sisälsi lihaa ja mausteita ja hmmm, oli hyvää, muuta en tiedä!

20160616_152829

Mutta tein minä siellä festeillä muutakin kun söin tuhtia ruokaa, join niitä autenttisia drinkkejä ja kuuntelin iloisia kansanmusiikkiesityksiä. Olin mukana edustamassa Suomea täkäläisen Saksalais-suomalaisen seuran eli DFG:n (Deutsch-Finnische Gesellschaft) järjestämällä ständillä, ja meillä oli kertakaikkiaan niin hauskaa, ja Suomesta kiinnostuneita saksalaisia ja ties minkämaalaisia riitti jatkuvasti jonoksi asti, että parin tunnin sijaan melkein koko päivähän ja iltakin siellä vierähti, kun en malttanut kotiin lähteä. Suomella on niin hyvä maine, että aina on ilo kertoa kaikille kiinnostuneille Suomesta ja kuunnella innokkaita selostuksia, kuinka kenenkäkin naapurin serkun vaimo on myös kerran käynyt Suomessa jossain, ei kuitenkaan Helsingissä, mutta tiedäthän varmaan sen, ööö, J:lla alkavan kaupungin jossain Kittilän ja Kirkkonummen välillä. Oli miten oli, Suomella riittää Saksassa faneja, ja mitä ilmeisemmin nyt myös suomalaisella ruokakulttuurilla, sellainen kuhina kävi tiskillä.

Loppuun vielä parit kännykkäräpsyt ja tietenkin suuret kiitokset DFG:lle päivästä!

20160616_152629

20160616_152444

20160604_152130-1

Tekemisen meininkiä talkoissa

Olin kieltämättä vähän elätellyt toiveita, että järkyttävän pitkän ja ärsyttävän sadekauden takia tämä(kin) tapahtuma jouduttaisiin perumaan. Älkää ymmärtäkö väärin, pihatalkoot koulun pihalla ja puutarhassa on mielestäni tosi hyvä ja oikeastaan itsestäänselvä idea, ja tykkään kovasti tästä paikallisesta talkoohengestä ja yhteisöllisyydestä. Siitä, että vastuuta koulujen ja päiväkotien puitteista ja tapahtumista ei ole täysin ulkoistettu palveluntarjoajalle, vaan perheillä on oikeus ja velvollisuus osallistua itse. Siitä, että on olemassa helppo tapa tutustua muihin vanhempiin ja verkostoitua nopeasti. Ja siitä, että halutaan  huolehtia asioista ja osallistua kaikkeen, varsinkin perheeseen liittyviin juttuihin, koko yhteisön voimin.

Mutta onhan näitä talkoohommia kertynyt tässä koulu- ja päiväkotivuoden aikana kisaväsymykseen saakka, ja ensi viikonloppunakin (juhannusaamuna) on taas tiedossa neljä tuntia siivousvuoroa koululla ja päiväkodin kesäjuhlajärjestelyt siihen päälle. Nämä hommat kuuluvat arkeeni eikä siinä ole mitään ihmeellistä, vaikka onhan tässä myös pientä kulttuurieroa verrattuna suomalaisiin tottumuksiin. Itsekin viettäisin hektisen viikon ja arkisen aherruksen päätteeksi perjantai-iltaa lähtökohtaisesti kotona perheen kanssa rennosti röhnöttäen. Siispä jos lapseni ei olisi yksityisessä Montessori-koulussa, jossa yhteisiin töihin osallistumalla saa hyvän mielen lisäksi tuntuvan alennuksen koulumaksuihin, olisi ehkä yhteishengen kohottaminen pihahommia tekemällä saattanut jäädä nyt toiseen kertaan.

Niinhän siinä kuitenkin taas kävi, että meillä oli ihan hullun hauskaa! Aurinko paistoi (ihmeellistä mutta totta), harava heilui ja rikkaruohot saivat kyytiä. Ja taas tutustuin pariin uuteen kivaan tyyppiin, samalla kun vaihdettiin vanhojen tuttujen kanssa kuulumisia. En muuten edes tiennyt, että koulun takapihalla on mansikoita ja – hmmm – en tunnistanut mitä muita istutuksia monta laatikollista ja ruukullista. Mitenköhän saisin tuollaisen hortonomi-inspiraation osumaan joskus omaankin takapihaan, aikahan meni kuin siivillä. Lapsetkin jaksoivat ennakkoluuloistani poiketen käyttäytyä monta tuntia, kun pihalla oli niin monenlaista tekemistä ja paljon tutkittavaa. Eväs-, koris- ja jalistauot kyllä saattoivat vaikuttaa asiaan.

20160617_175524

20160617_160124

20160617_215330

Leikkipihasta ja puutarhasta tuli taas hieno, mutta hommaa jäi myös huomiselle. Melkein harmitti, kun ehdotin, että voidaan tulla lauantaiaamuna jatkamaan hommia. Nimittäin vastaus oli, että ei tarvitse, koska innokkaita vapaaehtoisia talkoohommiin on jo niin paljon! Myös päiväkodilla on perinteisesti joka talkootapahtumassa tupa täynnä, ja ilmoittautumislistat seinällä milloin mihinkäkin apurihommaan täyttyvät nopeasti. Luulen, että syynä on juuri se fiilis, mikä itsellekin tuli tänään, juuri niiden tyyppien kanssa ja juuri sen meidän koulun pihalla. Se on se me-fiilinki, joka tulee vain käärimällä hihat (tai no niin, en uskaltanut punkkien pelossa kyllä kääräistä), upottamalla kädet rikkaruohoihin ja ihailemalla sitten koko jengillä lopputulosta, josta on iloa kaikille pitkäksi aikaa.

Alkuvihellys

Yksi hauskimmista ulkosuomalaisuuden sivutuotteista on tuplamäärä hauskoja juhlaperinteitä, yhteisöllisiä traditioita ja maille tärkeitä tapahtumia. Siitä huolimatta, että kyseessä on niinkin samankaltaiset maat kuin Suomi ja Saksa. Useimmitenhan tarkoitan tällä laskiaispullia, vappumunkkeja tai Runebergin torttuja sekä Glühweinia, parsakauden satoa tai muita paikallisia perinneherkkuja, mutta otetaanpa nyt vaikka tämä urheilu. Me suomalaiset olemme vasta toipumassa jääkiekon maailmanmestaruuskisojen aiheuttamasta henkisestä krapulasta hillittömän, tuhansien kilometrien päähän Suomesta välittyneen jääkiekkohuuman jälkeen, kun alkaa the jalkapallon EM-kisat. Tai siis Die Europameisterschaft.

En tiedä miten onnistuisin sanallisesti kuvaamaan teille sitä mittakaavaa, jossa tätä jalkapalloelämää ympärillämme juuri nyt eletään. Ja koska tämä on Tonava raikaa -blogin ensimmäinen, ja hyvinkin lyhyellä varoitusajalla päästäni pullahtanut teksti, ei järkevää kuvamateriaaliakaan ole tähän hätään saatavilla. Mutta jos otetaan se suomalainen jääkiekkohuuma ja lisätään siihen vielä noin 75 miljoonaa kannattajaa lisää lyömään pökköä pesään, niin kyllähän siinä aika kuumat oltavat voi uskoa olevan. Sen lisäksi, että niin media kuin arkiset kohtaamisetkin täyttyvät jalkapalloaiheista, liikenteessä liehuu autoihin kiinnityt Saksan liput, kaupat pullistelevat fanituotteita ja julkisia live-katsomorakennelmia nousee joka kaupungin ja pikkukylän toreille. Ekaluokkalainen tyttäreni ei suostuisi enää lähtemään koululta kotiin, kun koulun jälkeen kokoonnutaan pihalle vaihtelemaan Neuerin ja Götzen kuvia.

Paikalliset kaverit kertovat ajoista, jolloin yhtä innokas fanitus ei ollut ok. Ei siitä ole kauaa, kun historia on aiheuttanut tässä maassa niin paljon häpeää, ettei kansallistunnuksia ole liehuteltu eikä Mannschaftia patriotismin nimissä huudeltu, ainakaan ilman paheksuntaa. Juuri nyt hengenkohotus ja yhteen hiileen puhaltaminen tulee ihan tarpeeseen. Ulmissakin, joka ei nyt välttämättä ole se Saksan kansainvälisimpänä metropolina tunnettu kaupunki, asukkaista lähes 40 % on meitä maahanmuuttajataustaisia. Muualta tulleiden osuuden kasvaessa ei ennakkoluuloilta ja ristiriidoilta ole vältytty tässäkään maassa, joten ei siitä yhteishengen kannalta ainakaan haittaa ole, että juuri nyt me suomalaiset, saksalaiset, turkkilaiset, syyrialaiset jne. täällä Saksassa heiluttelemme yhdessä samanvärisiä lippuja.

Niin saksalaistunut en kuitenkaan itse vielä ole, että sentään pitäisin jalkapalloa jääkiekkoa jännempänä lajina! Mutta parhaan palkinnon, tai ainakin sen hopeamitalin ulkosuomalaisuudesta saa, kun ottaa ilon irti mahdollisuudesta osallistua molempien kotimaiden traditioihin.

Tervetuloa seurailemaan uutta blogiani!